Auttaisi jos olisi yhteistä aikaa. Silloin kun lapset menee nukkumaan niin yleensä menen myös minäkin kun aamulla tuppaa olemaan aikainen herätys. Jos jään valveille niin liimaudun telkun ääreen ja mies pysyy tietokoneella, missä on jo koko illan ollut.
Kun meidän työvuorot mahdollisti vapaahetkiä lasten ollessa päivähoidossa, yritin innostaa miestä lounaalle, museoon, kävelylle ym. Turhaan.
Me myös nukutaan eri huoneissa. Mies nukahtaa sohvalle ja mä suosin sänkyä. Oon itseasiassa ihan tyytyväinen tähän järjestelyyn, ei toisen läsnäoloa enää kaipaa nukkuessa.
Ystävänpäivä lähestyy, odotin sitä jälleen toiveikkaana vaikka tiesin, että mies ei noteeraa sitäkään päivää (ei myöskään vuosipäiviä). Kaikki johtuu kuulemma hänen vanhemmistaan, koska kotona ei noteerattu hääpäiviä tai muitakaan "romanttisia" päivämääriä saati muuten panostettu parisuhteeseen (yllättäen ovat eronneet), niin ei hänkään osaa tehdä niin. Noh, kaikkeen tottuu. Reilut 10 vuotta minä panostin ja järjestin kaikenlaista, nyt ei enää jaksa...
Huh, kuulostaa aika unelmalta tää elämä... On meillä kuitenkin hyvätkin hetket, ei tässä muuten enää oltaisi, toivottavasti saan nekin ikuistettua tähän blogiin ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti